top of page

Askeleet lyhyempään työviikkoon

Havahduin vuosia sitten havaintoon, että työelämä tuntui todella raskaalta. Vaativa asiantuntijatyö oli inspiroivaakin, mutta jatkuvasti kasvava työmäärä ja venyvät viikot saivat kaiken tuntumaan harmaalta. Muodostin ajatuksesta konkreettisen tavoitteen: "haluaisin tehdä vähemmän töitä, mutta silti edetä urallani vauhdilla". Oli siis löydettävä keinoja, joilla voisin pienemmällä työmäärällä saada entistä enemmän aikaan työssä. Aloin tietoisesti etsimään, kokeilemaan ja toteuttamaan systemaattisia oman työni hallinnan ja johtamisen ajatusmalleja ja keinoja. Kun aloin koostamaan oppejani kirjaksi (työnimellä "Näin vähennät työtäsi pysyvästi" kulkeva kirjani on nyt noin sadan sivun mittainen), mielessäni risteili alkuun vain hajanaisia havaintoja ja oppeja viime vuosien ajalta. Löysin kulkemastani muutospolusta ainekset toistettavaan systeemiin, mutta sen askelmerkit hakivat vielä vahvasti muotoaan. Nyt kahden kuukauden jälkeen looginen kehys on löytänyt muotonsa, ja kirjani on saanut sisällysluettelon 2.0 (varaan kaikki oikeudet tämän muuttamiseen :D ). Tadaa!


 

Merkittävin muutos työelämässäni on tapahtunut ehdottomasti henkisesti, ja siksi kirjan ensimmäinen osa keskittyy täysin vanhasta ylisuorittajan identiteetistä luopumiseen ja uuden, vaikuttavuuteen ja hyvinvointiin keskittyvän mindsetin rakentamiseen. Suurin vaikutus työviikkojen lyhentymiseen ja kasvavaan onnellisuuteen (työ)elämässä syntyi siitä, kun ymmärsin lopettaa intohimon etsimisen työstä ja keskityin sen sijaan tekemään jokaisesta työviikosta mahdollisimman mieleisen, innostavan ja vaikuttavan. Tätä samaa työstän nykyään yritysasiakkaidemme kanssa: teemme itse työarjesta mahdollisimman sujuvaa, mielekästä ja tuloksellista. Näin suuretkin tavoitteet tuntuvat saavutettavilta, ja päivittäisellä työllä on todellista vaikutusta strategian toteutumiseen. Oletko koskaan pohtinut, miltä itse toivot työviikkojesi näyttävän ja tuntuvan? Itselläni onni syntyy tällä hetkellä arjesta ilman herätyskelloa, raskaasti rajatusta palaverimäärästä, vapaudesta tehdä töitä silloin ja siellä missä huvittaa, sekä asiakkaideni arkeen välittömästi vaikuttavasta työstä.



Mindset-muutoksen jälkeen itse työn vähentäminen on nojannut yksinkertaisiin työkaluihin, jotka kirjan toinen osa esittelee. Näitä opettelemme nyt myös yhdessä yksilövalmennuksessa pilottiasiakkaideni kanssa! Työkaluissa piilee toistettavan menetelmän konkretia: kun tiedät miltä tavoiteviikkosi näyttävät ja ymmärrät mistä paloista oman työsi vaikuttavuus syntyy, on aika karsia kaikki mikä ei suoraan tue näitä tavoitteita. Tässä on työn vähentämisen taika ja vaikeus: itse työkaluissa ei ole mitään uutta tai ihmeellistä, mutta niitä on opittava käyttämään ja niistä on pystyttävä pitämään kiinni myös silloin, kun kaikki ympärilläsi vaativat painamaan lisää kaasua tai houkuttelevat lähtemään mukaan vielä yhteen uuteen kiinnostavaan projektiin. Ja siksi mindset-muutos on tehtävä ensin. Ilman sitä työkaluista ei ole hyötyä. That's it! Kirjani sisällysluettelo, ja toistettava työn vähentämisen kehys.




Comentários


bottom of page