top of page

01 - MENETIN ylennyksen kun en osannut priorisoida työtäni eli yhden ikuisen ylisuorittajan tarina

Updated: Mar 21, 2023


Kuuntele koko jakso Spotifyssa tai YouTubessa.


Haluan antaa hieman vertaistukea kaikille teille muillekin, joita intohimopuhe ja unelmaduunimetsästys oikeastaan vaan ahdistaa.


Mun uraa on nimittäin leimannut se, etten tiedä mitä haluan tehdä ja siksi olen antanut parhaani kaikelle. Antanut energian vuotaa joka suuntaan.


Olen aina ajatellut, että menestyn ja teen jotain isoa, pärjään elämässä hyvin. Mutta meni pitkään ennen kuin määrittelin tarkemmin miten sen teen tai mitä menestys mulle edes tarkoittaa.


Kerron tän, koska uskon sen olevan monelle meistä yhteinen kokemus!


Ehkä sullakin on joskus ollut joko epätoivoinen tunne siitä, että ei tiedä mitä haluaisi tehdä, ei löydä intohimoaan tai tunnista unelmaduuniaan? Tai ehkä epämääräisempi fiilis siitä, että nykyinen työarki ei tunnu ihan omalta, mutta ei osaa sanoa mistä se johtuu?


Itse pitkään pohdin johtuuko epävarma fiilis työstä vai työmäärästä vai jostain ihan muusta, mutta arjen kiireessä vastausta ei alkuun tuntunut löytyvän millään. Kunnes se löytyi varsin loogisesti.


Mä olen käynyt läpi nämä kaikki, ja päässyt ahdistuksesta yli löytämättä intohimoani - ja nyt kerron sulle miten sen tein, jotta voit halutessasi tulla perässä!



Mistä aloittaa, kun ei tiedä mitä tahtoo?


Monelle on varmaan tuttu ajatus mennä lukioon hakemaan lisäaikaa tulevaisuutensa suunnitteluun. Meidän lukiossa sanontaa jatkettiin sujuvasti: jos et tiedä mitä haluat, mene Kauppikseen.


Ja jos lukiosta mentiin Kauppikseen, Kauppiksessa sama sanonta osoitti konsultointiin. Sinne siis menin.


Strategiakonsultointi oli konsultoinnin aloista vaativin, työläin, nopeatempoisin ja halutuin - eli täydellinen paikka nuorelle kunnianhimoiselle Kauppatieteiden maisterille.


Mulla oli hirveä tarve näyttää ja edetä mahdollisimman nopeasti - tehdä oikein ennätys siinä, miten nopeasti ylennyksiä voi saksalaisvetoisessa, hierarkisessa konsultointitoimistossa saada.


Ei riittänyt, että mulla oli todella vaativat asiakkuudet ja isot projektit, halusin valtavasti näyttää että olin valmis vastuuseen ja vetämään omia hankkeita.


Haalin siis vaativien strategiaprojektien ja nopeatempoisen asiakastyön rinnalle kaikki lisävastuut, joita löytyi. Yhdessä vaiheessa olin kahden ison asiakasprojektin lisäksi vastuussa meidän tiimin opiskelijayhteistyöstä ja markkinoinnista, minkä lisäksi otin järjestettäväkseni 100 hengen sivutapahtuman Slushissa.


Mun ylisuorittajamielessä kova työ yhdistyi koviin tuloksiin, ja siksi päätin näyttää, että pystyn kaikkeen.


Ja pystyinkin.


Sain ylennyksiä, pääsin valitsemaan omat projektini, pääsin isoihin pöytiin. Työ oli aivan kaikkea mitä olin visioinut: motivoivia ja inspiroivia projekteja, joihin sain itse vaikuttaa. Ympärillä ihana tiimi. Oli nimekkäitä, Suomen top 10 ja top 100 firmoja, oli bisnesmatkoja Dubliniin ja Dubaihin, oli johtoryhmäkokouksia ja cocktaileja kattoterassilla…!


Mitä muuta voi nuori entry level tason tekijä odottaa?


Noh, ainakin rikasta vapaa-aikaa.



Kun elämästä tulee pelkkää Netflixiä ja sohvakuolemaa


Mutta 50+ tuntiset viikot näytti toisen puolensa.


Työ oli koko ajan mielessä, piti perua iltamenoja, kaikki vapaa-aika meni palautumiseen, oma elämä oli yhtä kuin Netflix ja sohvakuolemat…


Isoin isku oli kuitenkin ehkä se - ja tästä en ole tainnutkaan ennen puhua ääneen - että vastuiden haaliminen ja näyttämisen halu kääntyi mua itseäni vastaan.



Mun odottama ylennyskierros tuli - ja ylennys meni (ansaitusti) sivu suun


Miksi?


Koska olin antanut fokukseni herpaantua asiakastyöstä (joka oli työn ydin ja se mistä sekä mun, yrityksen että asiakkaan onnistumista mitattiin), kun oli niin kiire näyttää, mihin kaikkeen muuhun pystyin. Olin paisuttanut omia työviikkoja lisävastuilla, halunnut osoittaa olevani valmis kaikkeen - ja siinä samalla todellisuudessa sabotoinut omaa etenemistä.


Olin haalinut viikkoni niin täyteen tekemistä, että en enää pystynyt keskittymään kaikista oleellisimpaan työhön.


Toki voisin sanoa, että joku johtotasolta olisi voinut tästä vihjata etukäteen, mutta totuus on se, että oli mun oma vastuu varmistaa, että fokus ja ajankäyttö oli linjassa mun tavoitteiden eli ylennyksen kanssa, ja tässä tilanteessa niin ei ollut.


Kenelläkään muulla ei ole yhtä vahvoja intressejä huolehtia sun hyvinvoinnista ja sun tavoitteiden toteutumisesta kuin sulla itselläsi.


Vastuu ja vapaus on sun, ei kenenkään muun.


Nyt mun vastuu oli löytää tie takaisin hyvinvoivaan, tasapainoiseen elämään.



Sain siis ison iskun siihen uskoon, että kova työ aina palkitaan


Mietin, että oli pakko olla parempi tapa tehdä töitä - parempi tapa elää! - kuin sellainen, jossa kaikki aika meni työhön, työstä palautumiseen ja seuraavan työaskeleen suunnitteluun.


Strategiakonsultointi alana on tunnettu pitkistä päivistä ja nopeasta temmosta. Asiakkaalle annetaan mitä asiakas pyytää. Tilanteet muuttuu nopeasti, kaikki päivät on erilaisia ja laatu on aina priimaa.


Ajattelin silti, että oli pakko olla keino menestyä tällä alalla polttamatta itseään loppuun ja elämättä työlle.



Opettelin kaikki mahdolliset ajanhallinnan keinot, mutta se ei riittänyt


Opettelin kaikki mahdolliset ajanhallinnan keinot, optimoin ajankäyttöäni yms ja täytyy sanoa, että vähän yllätyin: ylitöistä pääsi irti melko nopeasti! 50 tuntia kutistui 40 tuntiin melko kevyillä otteilla.


Mutta ongelma ei poistunut, se siirtyi: ylityöt oli poissa, mutta tilalle oli erittäin tiiviitä puristemassapäiviä. Lounaista en luopunut, mutta muuten kaikki väljyys ja tauot oli poissa. Työpäivien jälkeen oli kaikki mehut puristettu pois. Olin ihan yhtä väsynyt kuin ennenkin, nyt päivistä vaan puuttui kaikki kiva kanssakäyminen kollegoiden kanssa.


Viikkosuunnitelmat oli myöskin niin tarkkaan optimoituja, että pieninkin yllätys horjutti koko järjestelmän. Yllätykset tarkoitti sitä, että seuraava päivä venyi. Ja yllätyksiä tulee aina.




Mietin: “Miten työviikosta saa kestävästi väljemmän ja aidosti kevyemmän?”


Oli pakko ottaa paremmat keinot käyttöön, alkaa oikeasti muokkaamaan viikkoja kestävästi väljemmiksi.


Määrittelin itselleni fokuksen, rajasin roolini uudestaan, hankkiuduin eroon lisävastuista. Keskityin ainoastaan niihin tehtäviin, jotka todella vei mua itseäni kohti sitä mitä halusin. Nää oli tietysti pääosin linjassa asiakkaiden ja yrityksen tavoitteiden kanssa. Mutta ei 100 %. Ei ne omistajallakaan ole 100% niin miten mulla olisi voinut olla?


Laitoin itseni aidosti ykköseksi, otin oman hyvinvointini suurimmaksi tavoitteekseni. Työ ei ollut enää ykkösprioriteettini, vaan minä itse.


Tajusin tämän vasta paljon myöhemmin, mutta tässä samalla työstin isoa muutosta identiteetissäni: en enää identifioitunut strategiakonsultiksi, vaan ihmiseksi joka teki strategiakonsultointia. Se oli myöhemmin merkittävä muutos alan vaihtoon (kahdesti).


Tajusin, että mä oon niin paljon enemmänkin, ja pystyn ihan mihin vaan mihin energiani suuntaan.


Aloin merkittävästi vähentämään työhön käyttämääni aikaa järjestelemällä työtäni uudestaan.


Johtava teema tulee tässä: aina kun olen saanut työtä vähennettyä/kevennettyä, tilalle on tullut jotain uutta, entistä hienompaa.



Mitä enemmän kevensin, sitä enemmän sain


Alkuperäinen tavoite oli siis vaan saada lisää energistä aikaa iltoihin, lisää aikaa elää täyttä elämää. Palauttaa työssä fokus kaikista oleellisimpaan työhön.


Mutta mitä enemmän kevensin, sitä enemmän sain.


Kun pääsin ylitöistä eroon, konkreettinen ero arjessa oli Netflixin ylikulutuksen ja sohvakuolemien vähentyminen.


Kun työ tuntui tasapainoiselta, vietin yhä vähemmän aikaa palautuessa, ja yhä enemmän iltoja kaiken kivan puuhan parissa.


Kun työpäivät alkoi tuntumaan väljiltä ja aivot pääsi välillä myös tyhjäkäynnille, aloin tajuamaan, ettei mun sen hetkinen työ saanutkaan mua syttymään samalla tavalla kuin kollegat ympärillä innostui.


Kun vaihdoin alaa ja roolia, ja lopulta lähdin yrittäjäksi ja työ tuntui yhtäkkiä tuovan enemmän energiaa kun se vei, aloin vasta tajuamaan miten iso juttu olikaan ollut laittaa itseni työn edelle.


Ja kun päätin alkaa tekemään nelipäiväisiä viikkoja, mulla oli yhtäkkiä aikaa aloittaa iso unelmaprojektini: kirjan kirjoittaminen. Mikä on jo itsessään ihan toinen tarina, koska siitä päätöksestä aukesi ovi tälle uudelle uralle.



Lähdin pisteestä, jossa ylityökierre vei mut jatkuvasti uupumisen partaalle - ja itseni priorisoimalla olen saapunut pisteeseen, jossa työ tuntuu tuovan enemmän kuin se vie


On jotenkin tajutonta, että koko tämä ketju lähti siitä liikkeelle, että en halunnut enää elää työn vuoksi, en halunnut tehdä ylitöitä. Ja nyt mulla on ihan kokonaan uudenlainen elämä ja täysin eri mentaliteetti.


Jossa pääsen auttamaan itseni kaltaisia - sun kaltaisia? - tavoitteellisia ylisuorittajatyyppejä löytämään oma polkunsa kohti kevyempää työelämää. Jossa oon päässyt luomaan kokonaisen valmennusohjelman ja auttamaan hiton siistejä ihmisiä innostumaan työelämästään uudestaan, ihan eri tavalla.


Tuntuu ihan hiton merkittävältä.


Enkä malta odottaa, mihin polku tästä seuraavaksi johtaa!




Comentários


bottom of page