top of page
VT tausta2

Pönöttää en osaa yrittämälläkään - sen sijaan mut tunnetaan mutkattomasta esiintymistyylistä ja koulutuksista, joista jää konkreettinen muutosaskel heti toteutettavaksi.

Saako teitäkin tulla auttamaan kevyemmän työelämän rakentamisesta? 🤩

Valmennan asiantuntijoita ja asiantuntijatiimejä luomaan itselleen tehokkaampaa JA kevyempää työelämää, jossa työn fokus on selkeä, ja turhat rönsyt ja hukkatyö on karsittu pois aidosti vaikuttavan tekemisen edestä.

Siksi olen oikea valinta silloin, kun yleisö kaipaa uusia ajatuksia oman työn hallintaan, roolin rajaamiseen, työmäärän vähentämiseen, itsensä johtamiseen tai tiimin tuottavuuden kasvattamiseen.

Toki muistakin aiheista saa pyytää puhumaan, puhun mieluusti myös mm. alanvaihdostani, energiaa tuovan työelämän rakentamisesta ja joskus jopa inspiroivasta LinkedIn-markkinoinnista.

VT tausta2

Puheenvuorot: Arjen kaaoksesta oman työn hallintaan

Kesto: 1-2 tuntia | Hinta: 2 000 - 3 000 € (+ alv 24 %) + matkakulut

Kaipaako tiiminne inspiraatiota ja konkreettisia keinoja oman työn hallintaan?

Puheenvuorot räätälöidään kohderyhmäsi tarpeisiin. Lopullinen hinta määräytyy aiheen, kohderyhmän ja yleisön koon mukaan, jutellaan tästä yhdessä!

Tyypillisiä teemoja ovat:

  • Oman työn haltuunotto ja hallinta

  • Aidosti toimivan työviikon suunnittelu

  • Arjen kaaoksesta toimivaan työviikkoon

Huom. Puhun mielelläni myös englanniksi!

"Yhteistyö Emman kanssa oli sujuvaa ja ammattitaitoista, ensimmäisestä yhteydenotosta alkaen, aina palautekyselyyn saakka. Voin lämpimästi suositella, mikäli haluat kumppanin, jonka kanssa tehdä työelämästä hitusen parempaa ja arjen hyvinvointia edistävää.

 

Myös Emman aitous ja omien kokemusten jakaminen tuo uskottavuutta viestiin. Helppo ja miellyttävä kuunnella, hyvä läsnäolo ❤️"

Stina Ruohonen

Head of People & Culture

Imperial Brands Finland Oy

Imperial Brandsin tiimille vedettiin 90 min puheenvuoro osana hyvinvointipäivän ohjelmaa.

Otsikolla "Kun arki on yhtä myllerrystä... näin tuot siihen järkeä" pidetty puheenvuoro herätteli työn priorisointiin, omien rajojen asettamiseen, vaativuuden johtamiseen ja kieltäytymiseen yleisöä osallistavalla puheenvuorolla.

1200px-Imperial_Brands_logo.svg.png

Puhutteleva

"Ajatteluni on jo hieman muuttunut, ihan vain muutaman vinkkisi pohjalta. Kiitos puhuttelevasta sisällöstäsi!"

Osuva

"Kiitokset erinomaisesta puheenvuorosta - aihe kolahti osuvasti. Pidimme tavastasi esiintyä ja kävit teemaa mukavan käytännönläheisesti läpi."

Inspiroiva

"Olen ollut erittäin inspiroitunut jakamastasi sisällöstä, lämmin kiitos siis sinulle."

Odotettu

"Meiltä taisi tulla kunnon poppoo HR:stä kuuntelemaan. Paljon sun webinaarista ollaan puhuttu viimeisen viikon aikana ja siirrelty sisäisiä palavereja sen mukaan 😄 Oli todella wörtti! 😍"

Konkreettinen

"Huippua, että jaat niin konkreettisia ja toteutettavissa olevia muutosehdotuksia paremman työarjen puolesta."

Fanitettu 😂

"Musta taisi tän jälkeen tulla sun fanityttö."

TUTUSTU AJATUKSIINI JA TYYLIINI jo ETUKÄTEEN

Pidin 2.3.2023 yhdessä HR-järjestelmiä tarjoavan Sympan kanssa 713 HR-asiantuntijalle maksuttoman webinaarin, jossa jaoin konkreettisiä vinkkejä siihen, kuinka omaan kaoottiseen työpöytään saa järkeä ja miten loputtomilta tuntuvista tehtävälistoista todella pääsee eroon. 

VT tausta2

konkreettiset Työpajat: toimivan työviikon suunnittelu ja työn aito priorisointi ARJESSA

Kesto: 2-4 tuntia | Hinta: 3 000 - 5 000 € (+ alv 24 %) + matkakulut

Työpajan tavoitteet:

  • Opitaan tuomaan järkeä, rauhaa ja ennakoitavuutta arjen kaaoksen keskellä

  • Tunnistetaan tehtäviä, jotka on mahdollista poistaa työviikoista tehokkuuden ja tuottavuuden nostamiseksi, tulosten kärsimättä

  • Uusia ajatuksia konkretisoivat tehtävät ja yhteinen keskustelu yhdistää teorian käytäntöön ja auttaa viemään muutoksen arkeen työpajan jälkeen

Sopii erityisesti yhdessä työskenteleville tiimeille, ideaali ryhmäkoko 4 - 40 henkeä.

Emma Mieskonen

Rakastan workshopeja, ja se näkyy asiakkaideni tuloksissa:

asiakkaani myyntitiimi löysi 4 tuntia lisää aikaa asiakastyöhön

4 tuntia lisää asiakasaikaa per myyjä, joka viikko. Vaikutus mitataan miljoonissa euroissa.

Toisen tiimin tyytyväisyys omiin rooleihin nousi 10 %, kun työnjakoa kirkastettiin. 

Kolmannen laskutusaste saatiin uudella roolituksella nostettua tavoiteltuun 80 %:iin.

Mitä voisimmekaan saavuttaa sun kanssa yhdessä?

VT tausta2

TYÖN HALLINNAN KOULUTUssarjat

Kesto: Räätälöidään tiimille | Hinta: Erikseen sovittava

IMG_4038.JPG

Kaipaako tiiminne uutta lähestymistä tai kunnon keinoja oman työn hallintaan tai itsensä johtamiseen?

Koulutussarja on oikea valinta silloin, kun tiimin tuottavuuden, ajankäytön, jaksamisen tai oman työn hallinnan kehittämiseen kaivataan suurempaa muutosta.

Koulutukseni sisältävät aina tehtäviä, omaa ajatustyötä ja konkreettiseen muutokseen ohjaavia elementtejä - pelkkään puhuvan pään luentolähestymiseen en usko lainkaan.

Rakennan mielelläni tiimillenne myös räätälöidyn verkkovalmennuksen, joka jää käyttöönne, esimerkiksi osaksi uusien työntekijöiden perehdytystä.

Koulutussarjan tavoitteet, muoto, kesto ja hinta sovitaan yhdessä - jutellaan!

Asiakkaitani

35.png
Sympa
37.png
51.png
46.png
bottom of page